Team Velo Cycling
VK 9
Kirjoittanut Samu Laine   
28.02.2012 17:14

Hieno ajopäivä takana ja kiitos kaikille mukanaolleille. Kiitos myös Ilmaristen

matkailutilan väelle hyvästä palvelusta ja mahtavasta lounaasta :) Sellaista

herkkua harvoin saa. Mukavasti tuli ajotunteja, vaikka kilometrejä ei paljoa

tullutkaan. Missä mahtoivat kaikki lumiaurat olla? Seuraavan kerran ajellaan

taas maalistuussa leirin merkeissä ja tietenkin porukkalenkeillä sunnuntaisin.

 

Torstai kuntopiirissä on käynyt sen verran vähän väkeä, että lopetamme

kuntopiirit tältä talvikaudelta. Ensi talveksi yritämme saada salivuoron

jostain paremmasta paikasta eli vaikka Ilmarisista. Nyt kannattaa satsata

torstaisin hallipyöräilyyn.

Kevätkokous

Seuran sääntömääräinen kevätkokous on lauantaina 17.3.2012 kello 17.00

Ilmaristen matkailutilalla. Sääntömääräisten asioiden lisäksi käsittelemme

tämän vuoden SM-kilpailuja, seuran urheilijasopimusta ja muita ajankohtaisia

asioita. Tilaisuudessa on tietenkin tarjolla kahvia ja jotain pientä purtavaa.

 

Lisenssi ja vakuutus 2012

Ajajalisenssit ja vakuutukset pitää tänä vuonna hankkia itse eli seuran kautta

niitä ei enää saa. hankkiminen on tehty kuitenkin helpoksi eli hoituu suoraan

netin kautta. Voit aloittaa hankinnan vaikka vaikka täältä:

http://www.pyoraily.fi/lisenssi/

Tästä seuraavasta linkistä pääset suoraan lisenssin hankintaan. Muista että

lisenssiä ei saa ilman jotain vakuutusta eli jos sinulla on jo voimassa oleva

vakuutus, kaiva sen dokumentit esille ennen lisenssin hankintaa. Lisenssiä

hankittaessa tarvitaan vakuutuksen numero.

https://sporttilisenssi.slu.fi/index.php?lid=20009

 

Keskiviikko - Punttisali

Punttisali normaalisti Liedon monitoimihallilla (Urheilutie) keskiviikkona

kello 18.00. Punttisalilla voi käydä myös muina aikoina. Ilmoittautuminen

samaan tapaan hallin kassalle ja kuittaus listaan.

 

Torstai - Pyöräilyä sisällä

Urheiluliiton harrastejaosto on taas järjestänyt sisäpyöräilymahdollisuuden.

Urheiluhallin pääsee ajamaan sisällä torstaisin kello 20.30 alkaen. Paikka

menee kiinni kello 22.00. Ajamaan mahtuu tiukalla  ajokurilla 20-30 kuskia. Ns.

sivuovesta pääsee liikuntakortilla sisään. Liikuntakortin voi lunastaa

Veritasstadiolla olevast Turun Liikuntakeskuksesta.

Toimi näin: Kertalippuja saa keilahallista. Keilahallin kahvion kassa avaa

kahviosta nk sivuoven, jonka kauttaa pääsee pyörän kanssa hallille sisään.

kertalippu aikuiselta maksaa neljä euroa. Muista pitää maltti äläkä ryntää

rataa kovaa ajavien perään suotta. kaarteet voivat olla vaaralliset, joten aja

rauhallisesti ja seuraa mitä muut tekevät.

 

Lyhyesti vanhat urkkahallin ajosäännöt:

- Puhdas pyörä ja kypärä päässä

- Saavu ajoissa ja poistu ajoissa

- Kahdella sisäradalla ajetaan kovempaa ja kahdella ulkoradalla hitaammin.

- Älä leikkaa kurveissa ja muista muutenkin ajaa turvallisesti omalla radalla

pysyen.

- Maantiepyörällä kammet voivat ottaa kiinni kaarteessa liian kovaa ajettaessa.

Kolmeakymppiä voi vielä ajella.

- Radalla on myös jarruttomia ratapyöriä, joten älä jarruttele turhia.

- Muistathan laittaa ratapyörääsi tarpeeksi pienet välitykset. Juoksurata on

aika nahkea ajella eli huonosti rullaa siis. Mä ajelen välityksellä 45/18.

 

Sunnuntai - Porukkalenkki!

Sunnuntaina ajetaan porukkalenkki jos keli sen sallii. Lähtöpaikkana Ravattulan

Citymarketin parkkipaikka. Tarkemmin siis parkkipaikan Liedonpuoleinen kulma

Rautian oven edessä. Pyöräksi sopii CC, sinkula tai maastopyörä mieluusti

nastarenkailla varustettuna. Tietenkin voimassa säävaraus eli kovassa

pakkasessa tai vesi/räntäsateessa emme aja. Jos haluat varmistaa lenkille

lähdön, soita mulle tuntia ennen lähtöä.

 

Leirit 2012:

 

2. Maalisleiri 17 - 18.3.

Maalisleiri järjestetään 17 - 18.3. Samassa yhteydessä pidetään myös seuran

kevätkokous eli Lauantaina 17.3. saunan ja ruuan jälkeen käsitellään niitä

sääntömääräisiä asioita. Urheilijasopimus!

 

Ohjelma:

 

Lauantai 17.3.

9.00 - 10.00 kokoontuminen ilmarisissa ja aamukahvi halukkaille

10.00 - 15.00 lenkkeilyä ainakin kahdessa eri ryhmässä.

15.00 - 16.00 sauna

16.00 Ruokailu

17.00 Seuran syyskokous ja muuta ohjelmaa. Aiheena mm. seuran urheilijasopimus.

 

Sunnuntai 18.3.

9.00 - 10.00 kokoontuminen ilmarisissa ja aamukahvi halukkaille

10.00 - 14.00 lenkkeilyä ainakin kahdessa eri ryhmässä.

14.00 - 15.00 sauna

15.00 Ruokailu ja kotiin

 

 

3. Rataleiri

Rataleirin ajankohdaksi olemme katselleet taas kesäkuun alkua eli 4-6.6.

Majoitus ja aamiaiset tuttuun tapaan Ilmaristen matkailutilalla. Rataleiri

toteutuu mikäli osallistujia tulee riittävä määrä.

 

Yhteiset rataharjoitukset kesällä 2012.

Viimevuotiseen tapaan keskiviikkoillat Turun Velolta ovat varatut TVC:n

käyttöön. Torstaisin järjestetään tuttuun tapaan viikkotempo ja sunnuntaisin

ajellaan seuran puitteissa viikkolenkkiä. Next Bike jatkanee aluesarjan

tukemista eli toivomme aluesarjan kilpailupäiväksi tiistaita. Katsotaan miten

asia järjestyy.

 

Maantie-SM 2012

Kesällä 2012 Järjestämme maantiepyöräilyn SM-kilpailut Liedossa.. Varaa

kalenteriisi 15.6. - 17.6. paikaksi LIETO. Näinä kolmena päivänä kaikki

suomalaiset pyöräilyharrastajat ja penkkiurheilijat katsovat Liedon suuntaan ja

mehän näytämme taas miten järjestetään sujuvat ja hienot pyöräilykisat. Olet

kutsuttu joko ajamaan tai mukaan järjestelytehtäviin.