Team Velo Cycling
Viikkotiedote 14/2013
03.04.2013 18:03

Hei!


Pääsiäisen takia viikkopostikin on hieman myöhässä, mutta niin on kevätkin. Pääsiäisenä saimme komean joukon liikkeelle ja olenkin saanut viestejä, että Lietolaiset on nähty lenkillä. Kilometrejä tuli kaikille mukavasti, vaikka osa meistä vielä sitkutti piikkikumien kanssa. Nyt lienee nastat jo kellarissa ja sileämpää paikoillaan. Sepeliä on vielä tiellä sen verran, ettei maantiepyörällä voi kovinkaan huolettomasti ajella. Olemme tosin siinäkin muita edellä, sillä Sami ja Kari ovat jo ajaneet tempopyörillä kevään avauksen.

Tulevan tai siis kuluvan viikon ohjelma:


Tiistai: Salivuoro oli taas normaalisti Ilmaristen koululla kello 18.30 - 20.00. Ensi viikoksi ollaan suunniteltu kevään viimeistä salivuoroa ja sitten siirrymme kokonaan ulkoilmaan.

Torstai: Viikkotempo Ilmaristen tanssilavalta jää vielä tältäkin viikolta. Kelin vuoksi ensimmäinen viikkotempo siirtyy taas ainakin viikolla eteenpäin.

Lauantaina ja sunnuntai: Kymppilenkki kovemmille menijöille. Lähtö kello 10.00 Suikkilan hiekkakentän vierestä. Pyöränä joko cc- tai maastopyörä. Pitää kuitenkin muistaa pieni säävaraus eli huonolla ulkoilukelillä harvemmin ajetaan. Pikku pakkanen ei haittaa, mutta kova pakkanen ja kaikenlaiset kovat lumi-/räntä-/monsuunisateet kylläkin.

Sunnuntai: Yhteislenkki rauhallisemmalla nopeudella "maantiellä". Lähtö Ravattulan Citymarketin pihalta kello 11.00. Tarkoitus ajella sellaiset n. 3h eli ennen kahta olemme takaisin cittarin pihalla. Vielä ei kannata tulla maantiepyörällä, sillä tiet ovat melkoisen sorakerroksen peitossa ja paikoittain jäätäkin löytyy. Kahdelta alkaa Eurosportilta lähetys Paris-Roubaix-kilpailusta ja lähetysaika loppuu vasta kuudelta. Sitä ennen ehtii siis hyvin seuran porukkalenkille.

----------------------------------------------------------------


Muuta Muistettavaa:

Tuomarikoulutus 10.4.
Tuomarikoulutus kaikille kuskeille, huoltajille ja muille kisajärjestelyissä mukana oleville Ilmaristen matkailutilalla keskiviikkona 10.4  klo 18. Ilmottaudu suoraan matille vaikka sähköpostitse osoitteeseen email: Sähköpostiosoite on suojattu roskapostiohjelmia vastaan, Javascript-tuen tulee olla päällä nähdäksesi osoitteen .

Rataleiri kesällä 3. - 5.6.
Meillä on ollut kesän aluksi kaikille suunnattu rataleiri. Tänä vuonna leiri olisi siis 3 - 5.6. Ohjelma edellisten vuosien kaltainen.


Kilpailukalenteri kaudelle 2013:
http://www.pyoraily.fi/kilpailut_ja_tapahtumat/kansallinen_kilpailukalenteri/

Aluekalenteri kaudelle 2013:

http://www.pyora68.net/Kalenteri2013_ehdotus.html

Kesän viikkokalenteri:
  • Maanantai: kuntolenkki kilpailijoiden perheenjäsenille Ilmarisista
  • Tiistai: aluekisa
  • Keskiviikko: Ratatreenit
  • Torstai: Ilmaristen viikkotempo ja Helsingin ratakisat
  • Perjantai: BMX-rata
  • Sunnuntai: Viikkolenkki Ravattulan Citymarketin pihalta klo 12.00 - 15.00
  • Lauantaina ja sunnuntaina kymppilenkki suikkilasta.


Viimeksi päivitetty 03.04.2013 18:10